Mari Jalava


Mari Jalava on kangasniemeläinen yrittäjä ja huopataiteilija. Tämän vaatetusalan artenomin työhistoriaan kuuluu monipuoliset työtehtävät Kansallisteatterin puvustossa. Vuodesta 2011 lähtien työpaikkana on ollut Kangasniemen keskustassa oma Jalavilla-liike, jossa on tarjolla ”Mari Jalava design”- huopataidekorut, ompelupalvelut, kankaita sekä huovutuskursseja, joita Mari on pitänyt Belgiassa saakka.


Käsillä tekeminen lienee tullut verenperintönä, taitoja on imetty jo lapsuudessa lähipiiristä ja vuosien myötä intohimo luomistyöhön on vain syventynyt. Metsän hiljainen syli on voiman lähde ja askelmerkkeinä elämässä avoimuus ja ilo. Se välittyy Marin töissäkin, kuten myös vuosikymmenien rakkaus kolmiulotteisiin pintoihin.


Mari on saanut vuoden 2020 Kangasniemen kunnan vuoden kulttuurin tunnustuspalkinnon tunnustuksena työstään omalla alallaan, huopakorutaiteen parissa. Perusteluissa kerrotaan: ”Mari Jalava on vuosien ajan kehittänyt huopataidetta ja on yksi Suomen merkittävimmistä huopakorujen suunnittelijoista ja tekijöistä. Ura on viime aikoina kansainvälistynyt – näyttelyt mm. Ranskassa (2019), Saksassa ja Islannissa (2020).”

Mari Jalava valittiin vuoden 2022 Etelä-Savon Vuoden yksinyrittäjäksi.
Perustelut: ”Palkittava yksinyrittäjä on todennut: kannatti lähteä tuotekehityskurssille, koska siellä alkoi jalostumaan ajatus siitä, mihin kannattaisi keskittyä. Hän saa toimia väljillä vesillä, sillä kilpailua ei juurikaan ole – inspiraatio tekemiseen pulppuaa kauniista luonnosta, joka on täynnä lumoavia sammalmättäitä, hiljaisia polkuja ja tuulen henkäyksiä.


Yrittäjällä on erikoisosaamista, hän käyttää uniikkia tekniikkaa, ja toiminta on kansainvälistä: näyttelyitä sekä ulkomaan myyntiä. Luovalla alalla toimiva
innovatiivinen yrittäjä on rakentanut brändinsä hyvin ja jakaa osaamistaan myös muille. Myös yritystoiminnan monimuotoisuus vaikutti valintaan: perinteisen kivijalkakaupan palveluiden lisäksi toimintaan sisältyy myös koulutusta. ”


Marin huopataidetta on nähty useaan otteeseen myös itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa, näyttelyissä ympäri Suomea sekä osana tanssiteosta. Kansainvälinen huovuttajien oma järjestö ”International Feltmakers Association” esitteli koko aukeaman artikkelissa Marin huopataidetta Felt Matters lehdessään 3/2023.
Mainittakoon myös ”Huopa puhkeaa kukkaan” tapahtuma, joka toteutettiin Kangasniemellä 2022 yhteistyössä Kukkakauppa Ilonan kanssa. Tapahtumassa esiteltiin monipuolisesti upeita juhlakimppuja, joissa oli yhdistelty oivaltavasti huopataidekukkia tuoreisiin kukkiin.