(s. 1981) espoolainen kuvataiteilija

Olen suorittanut kuvataiteen perusopinnot, sekä sisustajan taideteollisen ammattitutkinnon.
Lisäksi olen suorittanut useita yksittäisiä kuvataidekursseja Espoon työväenopistolla.
Taiteilijana tykkään leikitellä materiaaleilla ja käyttää vahvoja värejä. Minusta on kiva kokeilla uusia tekniikoita ja haastaa omaa luovuuttani. Mielikuvitus on suurin rikkauteni ja se näkyy myös teoksissani. Usein parhaat ideat tulevat aivan sattumalta, alkusysäyksenä voi toimia jokin esine, muoto tai väri.
Teoksissani käytän sekatekniikkaa. Tykkään tehdä kollaaseja, jotka liikkuvat jossain maalaustaiteen ja installaation rajamaastossa, ja joiden aiheet liikkuvat jossain todellisuuden ja mielikuvituksen rajamaastossa.
Pieksämäen Taidekatu on minulle tuttu tapahtuma, sillä olen kesälomillani viettänyt aikaa Pieksämäellä ja tutustunut Taidekadun lisäksi myös Poleenin taidenäyttelytarjontaan.
Tuntuu uskomattomalta olla itse mukana Taidekadulla kesällä 2025, mutta toivon että tekemisen ilo välittyy töistäni ja että ne tuovat hymyn mahdollisimman monen ihmisen huulille.