
Luonto on suurin inspiraation lähteeni. Olen innokas luonnossa kulkija ja luonnon seuraaja. Pidän kaikista vuoden-ja vuorokauden ajoista, väreistä, tunnelmista ja ne inspiroivat maalaamiseen. Kaikki luontoaiheet ovat kiinnostavia. Luonnossa liikun kiireettömästi nautiskellen ja kuunnellen. On kai jokin luontoyhteys, kun viihdyn siellä niin hyvin.
Olen monipuolinen taiteentekijä. Innostun erilaisista uusista kokeiluista. Öljyvärit ja grafiikka ovat minun juttuni. Maalaan myös pastelliliiduilla sekä akvarelli,- muste-ja akryyliväreillä, siis vaikka millä.
Olen täydentänyt oppiani eri taiteilijoiden ja taidealojen kursseilla, sekä käynyt Seutuopiston kuvataidepiireissä. Olin taiteellani mukana ensimmäsenä kesänä vuonna 2018, kun Pieksämäen Taidekatu aloitettiin. On ilo olla mukana jälleen tänä kesänä 2025.